Aamulla oli tosi sumuista. Näsinneula oli piilossa ja tien toisella puolella oleva koulu oli myös hieman häkärä. Yritettiin päästä näkemään sumu rannalta, mutta se ehti kadota ennen kuin pääsimme edes ulos. Taivas oli pilvinen, mutta sää muutoin lämmin. Otettiin päämääräksi ylittää Pyynikinharju. Huh, sanoin minä, mutta yllättävän helposti se meni.
Pysähdyttiin rinteeseen poimimaan omenoita. Puut tosin ovat ihan autotien vieressä, mutta ajateltiin, että eiköhän niitä omenoita voi muutaman syödä, kun ovat kuitenkin korkealla puussa. Toisen puun omenat olivat tosi hyviä, toisen vähän happamia.
Harjulta laskeuduimme autotien viertä alas rantaan ja olihan siellä hieman utuista, muttei enää sitä sankkaa sumua. Tunnelma oli ihanan rauhallinen, järven pinta tyyni. Sonja nukahti taas päiväunille, taisi olla sen verran keinuva kyyti (juostiin harjulla pururadan mäkiä alas). Pyynikin trikootehtaan ranta on idyllinen pieni kaistale. Siellä on veneranta ja pitkää ruohikkoa ja pusikkoa, vanhoja isoja puita ja suloinen Atlaspuisto. Minä tietysti innostuin näistä luonnon ihanuukisista, Simo taas toivoi, että pääsisi leikkimään hiekalle traktoreilla. Onneksi Atlaspuistossa on leikkipaikka, josta löytyi kaikki mukavuudet: keinut, kiipeilyteline ja hiekkalaatikko, eipä sitä lapsi paljon muuta tarvitse.
Lehmukset ovat alkaneet pudottaa siementen lisäksi lehtiä. Maa on nyt täynnä kuivia kellertyneitä lehmuksen lehtiä ja se näyttää todella hyvältä (ainakin tuolla, missä on kauniita puutaloja ja pihoja). Varsinkin, kun on kuivaa eikä märkää sohjoa.
Leikimme hyvän tovin Atlaspuistossa, jonne ei - ihme kyllä - tullut lainkaan muita lapsia. Välillä ihmettelen, miten leikkipuistot ovat niin tyhjiä. Tuokin oli oikein kaunis paikka, jossa oli hyvät leikkivälineet ja tilaa juosta. Ehkä lapset ovat hienoissa harrastuksissa tai sisällä leikkimässä, mistäs sitä tietää. Itse olen huomannut, että pääsee paljon helpommalla, kun vie lapset ulos touhuamaan. Silloin ei sisällä iske hysteria ja hulluus, vaan sisäleikit pysyvät suhteellisen rauhallisina (ainakin suurimman osan aikaa). No, aina ei kyllä jaksa lähteä mihinkään, se nyt on selvää...
Sonja heräsi, kun suunniteltiin jatkavamme matkaa. Eihän me sitten voitu mihinkään lähteä, kun tyttö hyppi innosta, kun näki uuden leikkipuiston (ei olla aiemmin käyty kuin kerran pikaisesti). Siispä leikkejä jatkamaan. Puistossa oli muuten ihana mäkkikeinu eli sellainen keinu, joka muistuttaa hämähäkin seittiä ja siinä voi makoilla. Toisaalta sieltä löytyi myös sellainen perinteinen karuselli, jossa saa pään pyörälle. Erehdyin ottamaan siinä kunnon vauhdit ja lopputuloksena oli pakokauhu ja avunhuudot. Onneksi Antoni sai kammettua itsensä ylös mäkkikeinusta ja pääsi apuun. Yök, mikä pyörryttävä olo.
Päästiin jossain vaiheessa jatkamaan matkaa suloista polkua pitkin. Polku vei meidät hotelli Rosendahlille. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Pyynikin näkötornia. Onnistuimme vaunujen ja rattaiden kanssa kiipeämään Tahdon portaiden sivustaa ylös. Onneksi lapset eivät halunneet istua, vaan kiipesivät portaita pitkin ylös. Oltiinpa reippaita!
Näkötornilla oli pakko ottaa välipalaa (riisipiirakkaa ja pienet munkit), sillä eihän meillä ollut mitään eväitä mukana. Vaihtovaatteet kylläkin, mutta niitä ei tänään tarvittu. Päätettiin vielä mennä kurkkaamaan, miltä Tampere näyttää näkötornista. Ei olla pitkään aikaan käyty siellä ylhäällä, mutta kauniit näkymäthän siellä edelleen oli. Kävelin portaat ylös ja ihastelin maalattuja seiniä. Sää oli muuten todella kesäinen ja kaupunki oikein hehkui. Järvet olivat vaaleansiniset, melko samanväriset kuin taivas.
Käveltiin vielä katselemaan harjun alarinteellä olevia taloja ja poikettiin Heinäpuistoon kurkkaamaan, olisiko siellä kimalaisia kukissa. Vain muutama pörriäinen löytyi. Heinät näyttivät komeilta ja korkeilta. Heinäpuisto on yksi lempparipaikoistani, koska... no, koska pidän heinistä. Ne ovat vähän samanlaisia kuin puut: hyvin mielenkiintoisia, kun niitä alkaa tarkastella lähempää.
Heinäpuistosta pääsimme sitten jo kotiin. Matkaan meni taas sen verran aikaa, että Antoni ei ehtinyt kirpputorille, jossa meillä on pöytä. Sen järjestäminen siirtyy sitten huomiseen.
Eilen ei muuten katsottukaan Rizzoli&Isles -sarjaa, vaan elokuva nimeltä Menetetty maa. Se on hieno leffa, jossa Javier Bardem esittää aivan kamalaa tappajaa. Hui! Tänään on ehkä pakko katsoa pari jaksoa tuota edellä mainittua sarjaa, jotta päästään siinä eteenpäin.
Aurinkoa alkuviikkoon!
Hieno keli ja mukavan rauhallista leikkiä puistossa ja katsella tyyntä järveä. Näkötornilla ei sitten enää ollutkaan rauhallista, varsinkin kun aurinkoinen keli tuli sen sumun tilalle. Pyhäjärven puoleinen Pyynikki oli kyllä tänä viikonloppuna edukseen.
VastaaPoista