mitä kummaa?

Jokakeväinen ihmetyksen aihe.

Kuinkas tässä nyt näin kävi?

Maa on valkoinen,

maisema oudon talvinen.

Sataa lunta:

suuria hahtuvia

vinhalla vauhdilla

alas taivaalta.

Niin painavia,

etteivät jaksa

edes pyöriä,

ei kieriä,

vaan putoavat

raskaasti

suoraan

alas.

Kyllä on linnuilla ihmettelemistä,

etelänmailta kaukaisilta

kesää tänne viettämään

tulleilla.

Kevään kohinan keskelle

saapuikin suuri muutos:

kylmä lumi paleltaa varpaita,

sataa sisään

puolivalmiiseen pesään.

Koivut
ovat saaneet ylleen valkean vaipan

(vihreähän sen olla piti!)

kuin antiikin roomalaisilla tooga,

ylevillä ajattelijoilla

valkoinen vaate:

väljä ja vilpoinen.

Varis lentää lumisateessa.

Se tuntee talven.

Yrittää päästä pakoon

painavia hiutaleita

niskassa ikävästi kutittavia,

harmaaseen selkään sulavia

viileän kosteita

märkiä rättejä.

Räkättirastaskin pyristelee

hurjalla vauhdilla eteenpäin.

Harmittelee lemmenleikkien

loppumista,

matojen katoamista

vastasataneeseen lumeen,

onkaloihin maan sisään.

Talitintit jaksavat touhuta,

oli pouta taikka sade.

Kiipeävät koivun oksien suojassa,

hyppivät, leikkivät hippaa, tippaa

lumisateessa ottavat toisistaan mittaa

nuo keltavatsaiset ikiliikkujat.

Voi mikä myräkkä!

Mikä ihmeellinen lumipyry!

Hetkellinen paluu menneisyyteen,

muutaman kuukauden takaiseen

talveen.

Taikatalvi.

Takatalvi.

Totuus on tarua ihmeellisempää.

26.4.2016 matikan kokeesta selvitty. nyt voin keskittyä pääsykokeeseen, johon on vielä pari viikkoa aikaa. tasan kaksi itseasiassa.