Lumen alta paljastunut
kuiva, likainen maa
janoaa vettä.
Tumma, harmaa,
lempeästi uhkaava taivas
lupailee,
enteilee
raskaita pisaroita, rankkasadetta,
ehkäpä salamoitakin.
Mutta vain pisara silloin,
toinen tällöin
putoaa pölyiselle asvaltille,
kuivalle sammalelle,
roskan ja ravan peittämälle maalle.
Harmaa pilviverho rakoilee,
tihkusade kaikkoaa kaukaisuuteen,
aurinko pilkistää pilven takaa.
Ei vieläkään sadetta,
poutaa, poutaa vain.
Totta se on!
Vesi ON elämän eliksiiri,
janon sammuttaja,
pölyn puhdistaja,
luonnon henkiin herättäjä.
Etanatkin vielä piilossa,
jossain kiven kolossa.
Eivät ennusta sadetta, ei poutaa.
6.4.2016 makaroneja keitellessäni ja sadetta kaipaillessani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti