naapuritalon parvekkeella

Vastapäisen talon betoniselle parvekkeelle,

lasittamattomalle,

astahtaa kaljupäinen mies

mustassa kylpytakissa ja aurinkolaseissa.

Istahtaa,

sytyttää savukkeen,

juo valkoisesta mukista.

Déjà vu, jo nähty!

Joka päivä, monta kertaa,

sama kuvio toistuu:

mies avaa oven,

istahtaa,

sytyttää savukkeen,

puhaltaa harmaita savupilviä

ja juo valkoisesta mukista.

Miestä vastapäätä,

toisella puolen tietä,

ikkunan takana: minä

joka päivä

koko ajan

(siltä tuntuu):

vaaleanpunainen teemuki kädessä,

likaiset silmälasit tiukasti nenällä

sauhuttelen valkoista

kuulakärkikynää (kuin savuketta?)

paperin pinnalla.

Tumma oviaukko

nielaisee miehen avoimeen kitaansa,

ahmaisee toiseen maailmaan,

salaiseen valtakuntaan,

minulle iäti tuntemattomaan.

Jään katselemaan räkättirastaiden

kiivasta lentoa, villiä takaa-ajoa,

pyrähdyksiä puuhun ja taas lentoon.

Lempi leiskuu, nythän on kevät!

Koivun korkeimmalla oksalla hieno harakka

heiluttelee pitkää pyrstöään.

Näkee sen, minkä minäkin

ja vieläkin enemmän.

Sataa. 

19.4.2016 kun ulkona sataa ja minä istun sisällä syömässä viinirypäleitä