villasukat

Yöllä on ollut pakkasta.

Sen tuntee ilmassa

avoimesta ikkunasta

tulvivasta,

lattianrajaan

pyörteilevästä,

paljaita varpaita

nipistelevästä

huurteisesta henkäyksestä.

(tiedän, mitä äitini sanoisi: laita, tyttö, villasukat jalkaan) 

Avoimesta ikkunasta kuulen,

kuinka lokit kirkuvat järvellä,

kailottavat keväistä iloaan:

utuisen sinisellä taivaalla

kirkkaana komeileva aurinko

lupailee kuumaa päivää.

Talven aikana, yö toisensa jälkeen

paksummaksi ja vankemmaksi,

ihmistäkin kannattelevaksi,

muuttunut läheisen järven jääpeite

uurteilee,

lohkeilee,

rakoilee.

Hile helisee jo rannassa.

(kohta päästään uimaan!)

Mietin:

pohtivatkohan lintuemot

onko poikasilla, untuvaisilla,

jäsenissä kylmä,

työntävätkö lempeästi

lämpöistä pesänreunaa

paleleville jaloille

niin kuin

ihmisäidit,

sukupolvi toisensa jälkeen,

kutovat villasukkia,

pehmeitä, lämpöisiä,

lastensa, lastensakin lasten,

varpaita lämmittämään?

15.4.2016 kiitäen mielessäni äitiäni, mammaani ja anoppiani villasukista, jotka jalassa on mukavampi perehtyä sellaisiin lähinnä mieltä lämmittäviin asioihin kuin aivojen rakenteellinen kypsyminen tai aivojen kehityksen sukupuolierot