Taivas Amurin yllä on harmaanvalkoista sekamelskaa,
painavaa, alakuloista pilvimassaa,
toisinaan liian kirkasta, häikäisevää valkeutta.
On siristeltävä silmiä, hierottava jomottavia ohimoita.
Järveltä on saapunut
joukko lokkeja
liitelemään talojen ylle.
Niitä ei kirkkaus tai pilvipeite haittaa.
Ne lentelevät huolettomasti
pitkin
poikin
sinne
tänne
kuin määränpäätä vailla,
ilmavirroille antautuen.
Toisiaan takaa-ajavan varisparin määrätietoinen lento on toista:
ne ovat selvästi matkalla jonnekin.
Minne?
Ehkä sinne tai tänne tai tuonne.
Kuka tietää...
Valkovatsainen räkättirastas lentää yksin.
Ääni ja liike ovat samaa tsäk-tsäk-tsäk
säksätystä: hypähdellen eteenpäin.
Vauhti on kova:
keltanokalla taitaa olla kiire.
Liekö lierot mielessä?
Lintujen lentoa katsellessa
maiseman alakulo
vaimenee,
muuttuu iloksi, riemuksi,
ihmeelliseksi elämäksi!
8.4.2016 yrittäessäni tavata artikkelia "kielen varhainen neuraalinen edustus" ja haaveillessani rentouttavasta viikonlopusta (ei siivoamista, ei stressaamista), joka alkaa muuttaman tunnin kuluttua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti