24. Pakkasyö on ja leiskuen, pohja loimuja viskoo...

Tonttu-laulelma on ehdoton suosikkini. Erityisesti, kun sen esittää muuten minulle tuntematon Finntrio. Laitan tähän vielä laulun ensimmäisen säkeistön. Jo siinä on ihana tunnelma. 

Pakkasyö on ja leiskuen

pohja loimuja viskoo.

Kansa kartanon hiljaisen

yösydänuntaan kiskoo.

Ääneti kuu käy kulkuaan,

puissa lunta on valkeanaan.

Kattojen päällä on lunta,

tonttu ei vaan saa unta.

Jouluaatto alkaa olla ohitse. Ajattelin, että nyt kun en oikein jaksa kirjoittaa mitään (aivot ovat joululomalla), laitan tänne muutamia kuvia meidän aatosta. Kerrankin tuli käytettyä kameraa. 

Aamulla katsottiin perinteiseen tapaan joulukalenteria ja tonttu Toljanterin hommia. Kalenterilla oli ihan mukava lopetus, kuten arvata saattaa. Ohjelma oli tehty todella hyvin. Hahmojen vaatteet ja lavasteet olivat ihan älyttömän hienoja. Tarina nyt ei ollut kovin kummoinen, mutta se ei haitannut yhtään. Joulukalenteri kuuluu joulunodotukseen ja on hauskaa, että se tehdään niin taidokkaasti. Näyttelijät olivat myös tosi taitavia ja suorastaan ihania. Kuvassa lapset (kaikki neljä) ovat päässeet enon kainaloon. 

Kävelyreissulta on monta kuvaa. Vaikka kaikki aina haaveilevat valkeasta joulusta, ei tässä vihreän rusekeassakaan ollut mitään vikaa. Ilma oli ihanan raikas ja lämmin. Sadekin alkoi kunnolla vasta silloin, kun päästiin kotiin. Sammalet metikössä olivat tosi kauniita: kirkkaan vihreitä. Oli ihanaa!

Vesi on aina ollut minulle hyvin rakas elementti, vaikka toisaalta syviä vesiä pelkäänkin lähes hysteerisesti. Tampereella on ihana asua, kun meidän molemmilla puolilla on lyhyen kävelymatkan päässä järvet: Näsi- ja Pyhäjärvi. Tämänpäivän kävely tehtiin Näsijärven rantaan. 

Antoni, Sonja ja Näsinneula. Lasten lemppari maamerkki on Näsäri, joka on hauska bongata sieltä, missä kulloinkin ollaan. Kun löytää Näsärin, koti ei koskaan voi olla kovin kaukana (ehkä katsontapaikasta, mutta ei Näsinneulasta). 

Koirat saivat juosta hetken vapaina. Voi sitä riemua! Nasu löysi kaikista suurimmat karahkat, Bob vain juoksi ympäriinsä. 

Lapset pääsivät hetkeksi Elianderinrannalle leikkimään. Vesi oli kylmää, mutta houkuttelevaa. Simo rakensi pienen hiekkalinnan. Sonja heitti hiekkaa veteen ihan vedenrajassa. Pitäisihän se muistaa, ettei lapsia voi pitää poissa vedestä, oli kuuma tai kylmä. 

Tonttutyttö Sonja. Antoni sai tytön pitämään hetken aikaa tonttulakkia, sitten se jo viuhahti mäkeen. Jostain syystä meidän lapset ei yhtään tykkää tonttulakeista. Minusta ne olisi niin söpöt. Lapset taas ovat sitä mieltä, että mitä vähemmän vaatteita, sen parempi. 

Tehtiin pakkasessa kakkumuotissa jäälyhty. Se olikin tosi kaunis parvekkeella, mutta alkoi tietysti sulaa. Ihmeen kauan kuitenkin kesti, että pieniä lammikoita alkoi syntyä. Jäälyhdyt ovat tosi kauniita ja tunnelmallisia. Jos näin suojasäällä sellaisen haluaa tehdä ja laittaa vaikkapa parvekkeelle, kannattaa olla alla järkevä astia, johon vesi kerääntyy.

Joulupukkia odotettiin kovasti ja sieltähän se tulla tupsahti. Simo oli sitä mieltä, että pukki oli Samuli, kun sillä oli samanlaiset narukengät. Jossain vaiheessa poika kumminkin muutti mieltään ja joulupukista tuli pukki. Ei pidä kuitenkaan liikaa väittää, että pukki on olemassa, voi tulla liian dramaattinen hetki, kun totuus selviää. Sonja vähän jännitti partasuuta, mutta Simo auttoi reippaasti jakamaan lahjoja ja melkein lauloi mukana. Taisi Simoakin vähän jännittää. Joulupukin toivekirjeeseen kirjattu puskutraktori (sekä Simolle että Sonjalle) tuli paketista ja monta muuta ihanaa lahjaa. Simo huuteli monta kertaa, että kiitos joulupukki, kun oli niin innossaan saamistaan jutuista. Joulupukki oli ihana! 

Juustopöytään käytiin, kun pukki oli käynyt. Nam! Juustot on ihania. 

Kohta pitäisi lähteä koirien kanssa iltakävelylle. Ajateltiin Antonin kanssa lainata koiria ja käydä katsomassa Pyynikin ikkunoita, josko siellä näkyisi jotain joulumeininkiä.

Ihanaa (kuinka monta kertaa tässä tekstissä esiintyy sana ihanaa?) joulua! Rentoutumista ja nautiskelua! Hyviä makuja ja rakkaiden seuraa!

23. Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus...

Voi ei, tästäkään ihanasta päivästä ei ole yhtään valokuvaa. Ollaan tehty kaikenlaista kivaa pientä, mutta kamera ei ole ollut mukana, vaan lepäillyt täällä makuuhuoneessa. No, kuvaton teksti on ihan... kiva ja mielenkiintoinen. Just joo.

Minusta aatonaatto on ihana päivä. Koko komeus on vielä edessä, paljon on tehty ja voi alkaa rentoutua. On hauska katsella ulkona pimeässä, miten ihmiset puuhailevat keittiöissä, kuuset loistavat ikkunoissa ja noin miljoona kynttelikköä palaa ympäriinsä. Kävin äsken viemässä metallipurkit tuonne läheiseen keräykseen ihan vain siksi, että sain hetken taas katsella kauniita ikkunoita. Ulkona oli yllättävän vilkasta, mitä ei yleensä tässä kolkassa kaupunkia tapahdu.

Tämän päivän tärkein homma oli käydä kaupassa ja suorittaa viimeiset ostokset, mm. iso kasa hedelmiä, vähän kalaa ja kuohukermaa. Sittarin parkkipaikka oli ihan täynnä, mutta ihmeellistä kyllä saimme hyvän paikan ja koko kauppareissu meni kuin tanssi vain. Simo tarjosi leipämaistiaisia siskolle ja kummatkin lapset pysyivät ihmeen rauhallisina autokärryissä, vaikka yleensä niiden kanssa on tuskaa (kärryjen sulava kääntäminen on mahdottomuus). Kaupassa oli ystävällisiä vanhuksia. Yksi papparainen koputti Simon autokärryn kattoa ja kysyi, onko ajokorttia ja rekisteriotetta. Ihanaa huumoria! Ihme oli muuten sekin, että kaikkea, mitä etsimme, löytyi. Kauppareissu siis suoritettiin erittäin onnistuneesti.

Lapset nukahtivat kotimatkalla autoon ja kävimme ihmettelemässä Tampereen joulua. Tori oli hieman masentava näky, sillä kaikki joulutorin kojut olivat jo korjattu pois. Tyhjää ja märkää.

Ilma oli muuten tänäänkin tosi synkkä ja märkä ja sateinen. Pyynikin metsät tosin olivat ihanan vihreitä, kun siellä on niin paljon kuusia.

Päivällä tein päärynäpiirakan ja puolukkapannacottan huomiseksi. Kinkku on nyt uunissa. Vähän jännittää, miten se onnistuu. Kunhan ei jää raa'aksi.

Jossain vaiheessa oli tarkoitus siivota, mutta lapset olivat toista mieltä. Oli pakko viedä pikkiriikkiset ulos purkamaan energiaa. Se olikin hyvä idea. Muutama lumikasa (kaikki ei vielä olekaan sulanut) ja kolme lapiota. Antoni jäi sisälle siivoamaan. Kuralätäköt oli kivoja ja tarhan pihalta löytyneet autonrenkaat.

Siinä se päivä sitten olikin.

Veljeni on nyt koirineen matkalla tänne, eli kohta on jouluporukka koossa. Lahjat pitäisi paketoida ja kinkun kypsymistä seurattava. Kunpa meidän upouusi paistomittari ei olisi rikki.

Toivotan oikein, oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua sekä joulurauhaa ja rentoutumista! Vähän suklaata ja glögiä! Joulusaunaa! Kuusen tuoksua! Valoa ja välkettä!

22. No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle...

Toissapäivänä ihailin, kun äitin pihalla kukki pienet suloiset orvokit. Pidän kovasti orvokeista, mutta ne kuuluvat ehdottomasti alkukesään. Näin talven alussa pidän enemmän lehdettömistä puista ja tummista havuista. Täällä on tänään satanut ihan kaatamalla. On tosi synkkää ja mustaa, eli kai se on myönnettävä, että musta joulu on tulossa. Mutta ei se mitään, eiköhän itse joulu ole silti kultainen. Toivottavasti.

Tänään oli tarkoitus mennä katsomaan Särkänniemeen Koiramäen joulua, mutta ajateltiin, ettei siellä olisi ehkä kovin hauskaa, kun sataa kaatamalla. Jätettiin se nyt väliin, katsotaan, jos vielä ehditään loppuvuodesta (päiviähän on vielä muutama jäljellä joulun jälkeenkin).

Pojat kävivät hakemassa kinkun Pyynikintorin lihasta. Huomenna pitäisi se paistaa, saas nähdä miten onnistuu. Kerran aiemmin ollaan itse kinkku tehty ja se oli kyllä ihan paras. Mä kävin Sonjan kanssa hakemassa lahjajuttuja (on se niin helppoa, kun voi netissä valkata ja käydä vaan kassalta hakemassa). Kuulostaa varmaan kurjalta sanoa näin joulun alla, mutta oli aika ihanaa kävellä sateessa, kun ei tervinnut välittää, että kastuuko vai ei. Tarpeeksi vain vaatteita päälle ja menoksi. Kävelin joulutorin läpi ja sen herkullisessa tuoksussa tuli kyllä ihan hyvä joulufiilis.

Simo

Antoni ja Simo odottelivat meitä Pyynikintorin leikkipuistossa, jossa Simo laski liukumäkeä suoraan vesilätäkköön. Oli kyllä aika veikeän näköistä. Hiekkalaatikkokin lainehti vedestä. Pohjalla oli vielä mukava jääkerros, jossa oli hauska liukastella.

Siinäpä ne päivän tärkeimmät. Saatiin äitiltä erilaisia papereita, mm. rulla, josta voi vetää ihania pitkiä piirustuspapereita. Laitetiin sellaisia lattialle ja niihin oli tosi hauska piirtää.

Sonja

Huomenna olisi vielä kauppapäivä, jaiks! Veliveikkanen koirineen tulee myös huomenna, jee! Pitää myös leipoa päärynäpiirakka ja tehdä puolukkapannacotta, kivaa!

Tunnelmallista jouluaatonaatonaattoa ja huomista aatonaattoa!

P.S. Kuvissa on lasten Maijalta saamat joulukuusenkoristeet, jotka on meidän hienossa joulu"kuusessa". Muita koristeita siihen ei valon lisäksi tulekaan. Paitsi meidän aikuisten saamat sydämet. Ihanat!

18. - 21. Kulkeissain mä tiellä nähdä sain ne kolme kuningasta maasta vierahasta...

Otsikossa on taas yksi Vesa-Matti Loirin joululevyltä löytyvä kappale. Kolmen kuninkaan marssi on sellainen vähemmän kuultu laulu, joten siksi siihen ei ole vielä ehtinyt vuosien aikana kyllästyä. Ollaan kuunneltu paljon Jouluradiota ja sieltä tulee todella paljon ihan turhanpäiväisiä joulubiisejä. Eilen saatiin kuulla vähän espanjalaisia joululauluja, jotka kuulostivat tosi hyviltä.

Nyt on muutamana päivänä jäänyt kirjoittelu, kun oltiin siellä Helsingissä (ja Tuusulassa ja Vantaalla) sukuloimassa. Oli ihan älyttömän kivaa, vaikka samalla tosi väsyttävää. Tampereella on ihana asua, mutta kyllä matkat sukulaisten luo on pitkät. Varsinkin nyt pimeään aikaa, kun ei auton ikkunoista oikein näe ulos. Vähän valoja siellä täällä. Ja hyvin vähän kammottavia jouluvaloja, joita voisi päivitellä.

Tänään pikainen kertaus, mitä reissussa tapahtui. Keskiviikkona lähdettiin suht ajoissa matkaan. Ei mennyt kovin pitkään, kun oltiin jo perillä Tuusulassa Antonin siskon ja lasten serkkutyttöjen luona. Saatiin spagettia ja jauhelihakastiketta, joka oli hyvää (lemppariruokaa). Lapset touhusivat ensin pomppimalla vanhempien sängyssä ja sitten sohvalla. Oli todella, todella hauskaa. Ihanaa, kun kaikki neljä serkusta on jo niin isoja, ettei tarvitse enää varoa. Sonja menee jo ihan hyvin muiden mukana ja minne ei itse pääse, vetävät isommat lapset hänet sinne, mm. sänkyyn.

Muutaman tunnin kuluttua jatkettiin matkaa mummikkalaan, jossa päästiin mummin ihanien valokuvien kimppuun. Olen aina tykännyt toisten valokuvien katsomisesta ja mummilla kuvia riittää, hyvä niin. Lapset halusivat taas leikkiä ihan kaikilla leluilla ja ne olivatkin sitten levällään joka puolella.

Mummikkalasta hurautettiin mumman luokse, jonne jätettiin auto ja jatkettiin matkaa metrolla keskustaan. Siellä käytiin ihailemassa Aleksanterinkadun jouluvaloja ja Stockan jouluikkunaa, erityisesti sitä Lego-versiota. Eipä me muuta tehtykään, suoraan vain Omenahotelliin Yrjönkadulle ja sinne peuhaamaan. Olisi ollut tosi hauska kiertää enemmän kaupunkia, mutta aika ei yksinkertaisesti riittänyt.

Hotellissa tosiaan peuhattin. Levitin kaksi varavuodetta ja siitäkös iloa riitti. Oli parisänky, jossa pomppia ja toinen matalampi sänky, jossa myös saattoi pomppia. Jihuu! Siis lapset pomppivat, me Antonin kanssa katsoimme väsyneinä vieressä. Yritä nyt siinä saada lapsia nukkumaan. Tarkoitus oli, että me Antonin kanssa olisimme nukkuneet isossa sängyssä ja lapset varavuoteissa, mutta kun lopulta päästiin nukkumaan (monen paikanvaihdon jälkeen), nukuin minä Sonjan kanssa "lattialla" ja ukkelit sängyssä. No, uni kyllä maittoi sitten lopulta. Sen vaan sanon, että lasten kanssa valonkatkaisijat parisängyn yläpuolella on HUONO juttu. Paitsi jos tykkää yhtäkkiä syttyvistä superkirkkaista kattovaloista suoraan yläpuolella. Mutta joo, Simo hihkui, miten onnessaan oli, kun päästiin hotelliin (ei varmaan muista niitä kertoja, kun on ollut pikkuisena Tampereen-reissuilla) ja kivaa oli. Silti mulle tulee aina reissuilla jossain vaiheessa hetki, kun toivon, että oltais kotona. Useinmiten juuri nukkumaanmenon aikaan, kun itse on ihan väsynyt ja lapset saavat iltahepulin. Onneksi en jaksa murjottaa pitkään.

Aamulla katsottiin Tonttu Toljanteri, syötiin vähän ja jatkettiin taas matkaa. Käytiin katsomassa vielä Lego-ikkunaa. Kiersin Stockan rakennusta ulkopuolelta, kun yritin saada Sonjaa nukahtamaan (no, yleensä siinä ei mene kuin muutama minuutti) ja huomasin, että Tiernapojat esiintyivät. Tämän joulun harras toive onkin ollut, että näkisin tiernapojat. Mikä onni! Sain ihan kylmiä väristyksiä esityksestä. Huippumahtavaa! Kierrettin vielä suurkirkon kautta ja ihailtiin yhtä Suomen hienoimmista rakennuksista.

Mumman luona päästiin melkein heti ruokapöytää herkutteleemaan lohella ja perunamuussilla (jossa oli myös palsternakkaa, nam!). Leivotttin joulutorttuja omenahillolla. Lapset levittivät taas kaikki lelut ja vähän muitakin tavaroita. Käytiin hiekkalaatikolla. Lapset jäivät mumman hoitoon, kun kävimme Antonin kanssa Itiksessä katsomassa, millaista siellä on. Upeaahan siellä! Remontti on tehnyt hyvää ja kaikki tuntui valoisammalta ja avarammalta kuin ennen. Joulukoristeita oli vaikka kuinka. Ehkä vähän övereitä ja amerikkalaisia, mutta ainakin tuli fiilis, että joulu on tulossa. Käytiin Faster-kahvilassa limulla ja kanapiirakalla. Saatiin mummalla nukkua isossa sängyssä, johon mahduttiin ihan mukavasti koko perhe. Onneksi lapset olivat sen verran väsyneitä, että sammahtivat melkein heti eikä mitään pomppimista tapahtunut.

Aamulla katsottiin Palomies Samia ja Toljanteria. Tehtiin tupsuja (tai sellaisia pompuloita) ja mumma opetti minua neulomaan tai verestämään muistoja, miten niitä puikkoja käytettiinkään. Jossain vaiheessa jatkettiin taas reissua, jälkeen taisi jäädä kamala sotku. Minä, mumma ja Sonja käveltiin Vartiolahden kutta Meri-Rastilaan. Simo ja Antoni taas hurauttivat autolla papalle. Löydettiin matkalla kaadettuja kuusia, joista sain hyvät oksat joulukuusta varten. Ilma oli raikas ja jouluinen, vaikka maassa ei ollutkaan yhtään lunta. Oli ihana kävellä äitin kanssa ja jutella niitä näitä.

Papalla meitä oli vastassa Simo ja Espanjasta saapuneet muruset Ninni ja Manu (toivottavasti nimiä saa käyttää), jotka leikkivät pihalla. Sisällä taas oli papan ja Eijan lisäksi Laura ja yllärinä Maija. Käytiin saunassa (Simo pääsi papan kanssa miesten saunaan). Vaihdettiin kuulumisia, syötiin hyvin, laulettiin suomalaisia ja espanjalaisia joulu- ja lastenlauluja (vähän tanssittiinkin). Simo ja Sonja pääsivät jälleen peuhaamaan sydämensä kyllyydestä.

Illan ollessa jo ihan pimeä, aloitimme kotimatkan. Käväisimme mummikkalan pihalla hakemassa viimeiset kassit ja sitten hurautimme kotiin. Matka meni jouluradiota (ja lasten tuhinaa takapenkillä) kuunnellen. Matka meni taas nopsasti, ei ollut juurikaan autoja, vaikka olisi voinut kuvitella, että joulumatkaajat olisivat olleet sankoin joukoin liikenteessä. Kotona lapset jatkoivat uniaan, me aloimme katsoa Love Actually -joululeffaa, mutta se jäi kesken. Bill Nighy on silti ihan paras!

Tänään meillä oli SirkusRakkausPumPumin joulujuhla. Siellä oli taas tosi kivaa. Ihanaa porukkaa, lapsille leikkejä ja hyviä herkkuja. Alussa oli piparipaja, jossa lapset saivat itse tehdä pipareita ja saivat niitä mukaan lähtiessään. Leikin aikana olin auttelemassa keittiössä, joten siitä en osaa sen enempää sanoa, mutta ainakin Simo kertoi innoissaan, mitä oli tehnyt. Antoni oli saanut olla musta lammas hienossa päähineessä. Ensi vuonna taas lisää leikkejä. Täytyy taas sanoa, että toi sirkus on ihan mahtava keksintö, jossa etusijalla on lapset. Lasten ei tarvitse pönöttää tai olla hiljaa, vaan he pääsevät mukaan "näytelmään", leikkiin. Se on ihan ihanaa!

Mutta nyt, nyt haluan taas kaatua hetkeksi sohvalle. Maistaa palan iskän tekemää graavilohta ja mummin tekemää saaristolaisleipää ja katsoa ehkä jotain hömppää telkkarista (tai siis dvd:ltä). Joulu on jo ihan lähellä.

Hyvää yötä!

17. Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa, porsailla silloin on herkut suussa...

Juicen Sika on klassikko, joka on vaan ihana. Hassu ja ihana. Vähän myös kamala.

Tänään ei oikeasti tapahtunut mitään ihmeellistä. Käytiin ostelemassa etukäteen kaikenlaista jouluruokiin tarvittavaa: jauhoja, pähkinöitä, punajuuria, perunoita, voita, minimozzarelloja, lihahyytelöä, pakasteherneitä, sokeria, glögiä, säilykepäärynöitä, porkkanoita, taateleita, etikkaa (miten vaikeaa voi olla etikan valitseminen!), suklaata... Herkkuja siis tiedossa.

Olin valmistautunut kamalaan ostosreissuun, varsinkin, kun Simo sanoi, ettei halua istua ostoskärryssä. Mutta kaikki menikin hyvin päin. Simo oikeasti auttoi etsimään tavaroita (okei, juoksi ja kiipeili siinä välissä) ja sai monta kaupassa asioivaa vanhusta hymyilemään. Kauppa oli myös melko tyhjä, eli ostoksia sai tehdä rauhassa. Mahtavaa, kun nyt on kaikki sälä ostettu, vielä pitää hommata maito- ja kalajutut, mutta ne menee helposti maanantaina, ehkä. 

Muuten oltiin kotona. Odoteltiin kylppärin lattian silikonien korjaajaa, joka tuli ja teki hommansa siististi ja nopsasti. Huomautti, että osa kylppärin laatoista ei ole kunnolla kiinni lattiassa. Kiva. Täytyypä informeerata vuokraisäntää. 

Katsottiin lasten kanssa Totoroa, se on kyllä aivan ihana leffa ja suomenkieliset duppaukset toimivat todella hyvin. 

Taas aika meni hurjan nopsasti niin, että illalla oli jo myöhä, kun kerettiin saada lapset petiin. Toisaalta nukahtivat heti satujen jälkeen. 

Eipä tässä nyt muuta. Huomenna auton nokka kohti Tuusulaa, Vantaata ja Helsinkiä. 

Ohessa muuten muutama kuva viime vuodelta näihin aikoihin. Silloin lapset olivat pikkiriikkisiä ja maassa paljon lunta. 

Nauttikaa!

P.S. Tänään on katseluvuorossa meillä aikuisilla yksi lempparijoululeffoistani, eli Skipataan joulu. Se on hulvaton, hauska ja nolotusta aiheuttava. Kunnon peruskomedia, joka saa hyvälle tuulelle. Ensin sählätään, mutta lopulta vietetään ihana joulujuhla.

16. On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen, ja sanaton on sydämeni kieli...

Kuunneltiin äsken ensimmäistä kertaa tänä vuonna Vesa-Matti Loirin joululevy, josta otsikon kipalekin löytyy. Ihana levy, joka varmasti jakaa mielipiteet. Ymmärrän kyllä, jos Veskusta ei tykkää, mutta minä pidän kovasti. Loirin vanhat Eino Leinon runoihin tehdyt kappaleet ovat erityisesti lähellä sydäntä.

Tänään (vakioaloitus) oli ihana päivä, vaikka en meinaa edes muistaa, mitä tehtiin. Aamulla ainakin jokapäiväinen kalenterinavaus. Voi että, miten lapset jakaa olla siitä niin innoissaan JOKA aamu. Toisaalta olisin minäkin, jos mulla vaan olisi kalenteri.

Ennen aamupalaa aloin tehdä leipää (en tosin aamupalaa varten). Siinä menikin aikaa, sillä ensin piti hiiva ja muutama muu aine kuplituttaa, joka kesti noin 10 minsaa. Sitten alustin taikinaa käsin noin 10 minsaa ja voin sanoa, että siinä tuli ihmeteltyä, että kuinka kauan voi 10 minuuttia kestää. Taikinan varsinainen kohotus kesti puolitoista tuntia. Ohje sanoi näin, joten tottelin. Tuossa olikin hyvä aika puuhata kaikkea muuta. Leivottiin leivät Simon kanssa (joka taas pääsi rohmuamaan taikinaa). Sitten vielä leipien kohotusta puolisen tuntia ja uunissa 10 minsaa uuni päällä ja 15 minuuttia jälkilämmössä. Leipien teko kesti siis aika kauan, mutta olivat ne tosi hyviäkin. En tosin tiedä, olivatko nuo ajat oikeita, sillä ohjeessa luki, että leipiä pitää paistaa uunissa 275 asteen lämmössä. Edellisellä kerralla toimin sokeasti ohjeen mukaan ja leipomukset hieman kärähtivät. Tällä kertaa paistoin leivät 225 asteessa ja parempaa tuli. Olen aina luullut, että en osaa tehdä leipää, koska en osaa tehdä pullataikinaakaan. Viimeksi sämpylät ja nyt tämä maalaisleipä onnistuivat kyllä tosi hyvin. Jos leipien leipominen epäilyttää, niin kannattaa siitä huolimatta kokeilla, se saattaakin olla yllättävän helppoa. Takinakaan ei ole niin tahmaista kuin miltä aluksi vaikuttaa.

Iltapäivällä menimme SirkusRakkausPumPumin suunnittelukokoukseen. Tai se ei ollut varsinainen kokous, vaan koska emme päässeet sinne viime tiistaina, niin pääsimme juttelemaan tulevasta tapahtumasta tänään. Meille tarjottiin aluksi ihana kasvisateria, jossa oli mahtavia makuja, mm. punajuuripaistosta, perunaa, valkosipuli-siemenlevitettä. Slurps! Kuultiin vegaanisesta "kinkusta", joka tehdään muistaakseni gluteenijauhosta (en ole koskaan käyttänyt) ja se kuulosti mielenkiintoiselta.

Kuultiin ensi lauantaina pidettävästä jouluisesta leikkienergiajuhlasta. Päästään itsekin juhlaan mukaan, sillä tullaan sopivasti edellisenä päivänä kotiin Helsingin-reissulta. Luvassa on huimia juttuja, mm. revontulista on kadonnut värit, shamaani laulaa loitsuja, ajetaan reellä ja syödään herkkuja. Alussa on piparipaja, jännää! Muutama joululaulukin mahtuu mukaan. Moni PumPumin toiminnassa mukana oleva osaa soittaa jotain soitinta ja laulaa hyvin, joten takuu varmaa viihdykettä on luvassa. Kaiken lisäksi sirkuksen porukka on aivan mahtavaa, joten huippupäivä tiedossa.

"Kokouksessa" meni sen verran pitkään, että kun päästiin kotiin ja juttelin "hetken" äitin kanssa puhelimessa, niin olikin jo melkein iltapala-aika. Nyt lapset nukkuu, mutta meillä aikuisilla on vielä pikkusen hommaa. Pitää silittää (jep, olen päättänyt, että ennen joulua on paras olla vaatteet ja lakanat oikeilla paikoilla) ja paketoida muutama lahja. Samalla voi katsoa Perheen jalokivi -nimistä joululeffaa. Se on ihana, erityisesti talo, jossa perhe asuu, on oikea joulutalo.

Toivottavasti saadaan viikolla joku kaunis päivä. Tänään on ollut taas märkää ja mustaa. Kurjaa.

Huisin hauskaa viikkoa ennen joulua!

15. Tonttu lähti matkaan valjaissansa kukko...

Tuota otsikon laulua (joka on tuttu jo muskarista) ja siihen liittyvää tanssia kuultiin ja nähtiin tänään Simon tanssiseuran pikkujouluissa. Simon ryhmä ei tosin tanssinut tuota, vaan kaksi muuta kipaletta.

Aamulla koettiin aikamoinen ihmetys, kun avattiin verhot ja katsottiin ulos: maa oli paksuhkossa lumessa ja pakkastakin oli ihan vähän. Ihanaa! Avattiin lasten joulukalenterit (meidän aikuisten kalenterit on edelleen kateissa, ehkä ne on menny paperinkeräykseen sanomalehtien joukossa, muuta en keksi), syötiin aamupala ja katsottiin Tonttu Toljanteri (voi että Viänänen on ihana). Sitten puettiin päälle ja lähdettiin ulos.

Simo aloitti suksilla, Sonja pulkkakyydillä. Väinö Linnan puiston hiekkakenttä oli todella liukas. Mietittiin, että tuleekohan siihen luistelujää. Se olisi mahtavaa, vaikka mulla ei ole edes luistimia eikä vielä tänä talvena taideta hommata luistimia Simolle. Hiihtäminen riittää varmasti. Olisi silti hauskaa, jos noin lähdellä omaa kotia olisi luistinrata. Laskettiin mäkeä ja peuhattiin lumessa.

Tulin edeltä Sonjan kanssa kotiin, kun ukkelit jäivät vielä pihalle lapioimaan lunta. Laitoin Sonjalle köllöttelypaikan sohvalle lampaantaljasta ja tyynyistä. Sanoin, että älä vielä nukahda, kun teen eka ruoan ja sitten Papunen pääsee unille, mutta mitä vielä. Oli niin mukava paikka, että tyllerö nukahti siihen. No, Simo ja Antoni olivat sen verran pitkään ulkona, ettei pienet päikkärit haitanneet mitään, päinvastoin.

Kohta pitikin jo lähteä sinne pikkujouluihin. En muista seuran nimeä, mutta joku nuorisoseura se joka tapauksessa on. Oiskohan peräti niinkin yksinkertainen kuin Tampereen nuorisoseura. Antoni lähti viemään Simoa kenraaliharjoituksiin. Me Sonjan kanssa odottelimme vähän aikaa ja lähdimme sitten perään. Juhla pidettiin Tammerkosken koululla, joka oli kaunis vanha punatiilinen rakennus. Meinattiin myöhästyä, mutta onneksi ehdittiin paikalle juuri, kun esitykset alkoivat. Seuran kaikki tanssiryhmät esiintyivät. Suurin osa oli lasten ryhmiä, mutta mukana oli myös nuorten aikuisten ryhmä, jonka tanssi oli aika huikeaa (voi, kun itsekin osaisi). Tanssia säesti Rysky-orkesteri, jossa laulun lisäksi oli mukana harmooni, tuuba ja viulu. Kansanmusiikkia ja -tanssia siis. Ihanaa! Toivon todella, että Simo jaksaa olla pitkään yhtä innostunut kuin nyt tuosta tanssista. Simon ryhmä tanssi kaksi kappaletta: Pikkulintu ja Kaksi pientä peikkolasta.

Kaikista parasta noissa Ilakoissa on se, ettei siinä ole mitään kovin vaikeaa. Tanssitaan pareittain, itsekseen ja piirissä koko porukan kanssa. Simokin tykkää esittää noita juttuja kotona ja opettaa niitä meille. Laulut ovat ihania ja jotenkin koko homma on niin ihanan viatonta. Voihan sentään, äiti ihan herkistyy. Kohta Sonjakin voi mennä mukaan, kunhän vähän kasvaa. Yksi ryhmä taisi olla 3-4-vuotiaille. Sonja nimittäin tykkää hirmusti, kun Simo tanssii kotona. Sonja ottaa kovasti mallia ja laulaa lauluja mukana. Aika söpöä.

Tanssin jälkeen oli kakku- ja glögitarjoilu. Voi että glögi on ihanaa näin joulun alla. Kohta siihen taas kyllästyy, mutta ei vielä pariin viikkoon.

Ainiin, Simo ei suostunut ottamaan esiintysmisasua pois, vaan nukkuu nyt se päällään.

Hyvää yötä kaikille! Kohta on enää viikko jouluun ja vielä paljon tekemistä. En ole vielä selvittänyt, missä välissä ehditään käydä kaupassa ostamassa kaikki jouluruoat. No, sen näkee sitten...

Rauhallista 3. adventtia!

14. Sankta Lucia, ljusklara hägring, sprid i vår vinternatt glans av din fägring...

Otsikko eilisen Lucian päivän kunniaksi. Täällä Tampereella olisi ollut Lucia-kulkue, jota oli tarkoitus mennä katsomaan, mutta oltiin niin väsyneitä ostosreissun jälkeen, ettei jaksettu.

Tänään meillä oli hauska ulkoilu- ja vierailupäivä. Ollaan Huushollissa tutustuttu yhteen koti-isään, jolla on kaksi suloista tyttöä. Tytöt ovat vähän meidän lapsia nuorempia (siis vanhempi Simoa nuorempi, pienempi Sonjaa nuorempi), samana vuonna syntyneitä kumminkin. Antoni ja tämä toinen isä vaihtoivat Facebook-tietoja ja sitä kautta sovittiin treffit tälle päivälle Pikku Kakkosen puistoon.

Aamulla ilma oli ihanan kuiva ja kylmä (siis muutama aste pakkasta). Sain laittaa heti uuden toppatakin testiin ja lämminhän se oli. Pikku Kakkosessa oli jo paljon porukkaa kiipeilemässä, juoksemassa ja leikkimässä. Meidän kaveritkin olivat jo paikalla ja valmiina touhuamaan. En tajua, miten leikkipuistossa tulee aina kylmä, vaikka kuinka touhuaisi lasten kanssa. Pitäisi varmaan juosta ja pomppia koko ajan. Aika paljonhan sitä tulee loppujen lopuksi seisottua, eli eihän se ole ihme, jos varpaat ja sormet jäätyvät.

Touhuttiin puistossa tovi jos toinenkin. Tutustuttiin vielä toiseen perheeseen, josta löytyi isän ja äidin lisäksi kaksi pientä poikaa. Tuttavaisämme kutsui meidät kaikki luokseen syömään pizzaa, jonka oli vanhemmat tyttären kanssa aamulla tehnyt. Nam!

Oli kyllä tosi, tosi hauskaa. Lapset viihtyivät yhdessä, tekivät sohvasta ja tyynyistä pomppupaikan ja meno oli kovaa, kuitenkin vain sopivan kovaa. Pizza oli erinomaista, Sonja söi taas suurella ruokahalulla kaksi ja puoli palaa, Simo vähän vähemmän, kun ei voinut kaiken kivan tekemisen keskellä keskittyä syömiseen. Oli mukavaa, kun sai vaihtaa kuulumisia vähän eri tavalla kuin Huushollin ihanassa kiireessä. Toisaalta oli vähän Huusholli-fiilis, kun vanhemmat leikkasivat ruokaa ja seisoivat, kun lapset olivat pöydässä. Kivaa!

Kun lähdettiin kotiinpäin päätettiin, että koska kello on niin paljon, niin ei anneta lasten nukahtaa kärryihin. Kävimme nopsasti Porkkanapuistossa (oikeasti Marianpuisto) katsomassa, miten keinut oli otettu pois ja laitettu talviteloille. Antoni ja Simo kipaisivat Amurin Helmeen ostamaan leipää ja sämpylöitä sekä niitä ihania joulutorttuja, jaiks!

Ilta meni nopsasti ja lapset nukkuvat jo, vaikka kello ei ole vielä edes yhdeksää. Sonja nukahti Simon sänkyyn, kun olin lukemassa iltasatua. Nyt vaan pidetään peukkuja, että nukkuvat aamuun asti. Tai ainakin aamuyöhön.

Rauhallista lauantai-iltaa!

13. Hark the heraId angels sing, Glory to the newborn King...

Onko mitään komeampaa kuin hyvä-ääninen mies laulamassa Hark the herald angels sing -virttä? No, on varmasti, mutta on tämäkin komea kappale. Ostin tänään Bob Dylanin joululevyn Christmas In The Heart ja sieltä voi löytää mm. edellä mainitun kappaleen. Pitää varmaan hillitä taas jouluasioiden hankkimista, kun joulu on taas pian ohi ja tammikuussa onkin jo jouluähky. Johanna Kurkelan joululevy olisi kyllä pakollinen hankinta, mutta katsotaan nyt...

Tänään (alkaakohan jokaisen tekstin toinen kappale sanalla tänään?) meitä Antonin kanssa hellittiin, kun pappa saapui Helsingistä katsomaan lapsia ja me ukkelin kanssa päästiin kiertämään Tampereen kauppoja. Lasten kanssa on ihana liikkua kaupungilla (ihan oikeasti), mutta varsinainen shoppailu on heidän kanssaan usein hankalaa (ellei satu niin, että molemmat nukahtavat samaan aikaan). Kuka nyt jaksaisi koko päivää rattaissa paikallaan istua...

Oli muuten kaunis päivä. Vähän kylmää (niin kuin talvella pitääkin), mutta aurinkoista. Aloitimme kierroksen ehkä vähän tylsänkuuloisesta paikasta, nimittäin Anttilasta. En ole käynyt iäisyyksiin Anttilassa. Ennen se oli paikka, josta löytyi kaikkea, mutta nyt siellä oli paljon tavaraa, mutta ei juurikaan mitään, mitä olisimme etsineet. No, mukaan tarttui kuitenkin jotain: muutama joululahja sekä Bob Dylanin levy, sinitarraa ja nitoja. Löysin myös sattumalta ihan kivan Skilan toppatakin, joka sattui olemaan vielä alennuksessakin. Lasten kanssa on pakko olla ulkona lämpimät vaatteet, ihan sama, miltä ne näyttävät. Yritettiin löytää Antonille puhelimen kuorta, mutta löytyi vain väärää merkkiä.

Anttilasta suuntasimme Tallipihalle, jossa karusellin pyörittäjä tervehti meitä tuttavallisesti. Tällä kertaa ei ollut lapsia viemään iskää karuselliin, joten piipahdimme vain Pieneen joulupuotiin ostamaan muutamia koristeita sekä itselle että lahjapaketteihin. Tallipihalla on aina niin ihana tunnelma. Jos jossain, niin sieltä voi hankkia itselle joulumielen: kauniit rakennukset, valaistus, karuselli, pienet kojut, aasit...

Tallipihalta lähdimme kohti Joulutoria, sillä pitihän meidän käydä hakemassa Simolle lupaamamme lennokki. Myyjä oli mukavasti varannut lennokkeja kokonaisen purkillisen, joten oli vara valita. Otimme niitä muistaakseni viisi! Hellyin myös ihanalle tonttu-possukoristeelle, joka tuo mieleen jotkut paperiset koristeen, joita meillä oli, kun olin pieni. Olin jo aiemmin hankkinut tästä kojusta joulukuusikoristeen, joka ehdottomasti tarvitsi kaverikseen tontun possuineen.

Kello oli jo sen verran paljon, että oli pakko saada ruokaa. Yritettiin päästä pizzalle Napoliin, mutta se oli niin täynnä, ettei sieltä olisi ihan heti paikkaa tai pizzaa saanut. Blääh, olisin halunnut valita jonkun ihanan pizzan noin 100 listalla olevan joukosta. Ehkä joku toinen kerta sitten (koska kai ruoka Napolissa on hyvää, jos ihmiset jonottavat sinne). Sitten piti keksiä joku toinen paikka. Seuraava kohde oli Stockmann, joten päätimme mennä yläkerrassa olevaan Fazerin kahvioon.

Kerkesimme paikalle juuri ja juuri lounasaikaan. Otin mozarellapastan ja Antoni lihapullat. Ruoka oli ihan hyvää, muttei mitenkään erikoista. Kun menen ravintolaan, toivon, että ruoka olisi ainakin yhtä hyvää kuin kotona itse tekisin. Täytyy sanoa, että olisin itse kesittänyt pastan paremmin. Annoksessa pasta oli osaksi kovaa ja takertunutta. Vähän sen oloista, että oli kiireessä tehty. Välillä ihmetyttää, miten ns. fiinit paikat ovat tarjoomuksiltaan ala-arvoisia. En mielelläni valita asioista, jos siihen ei todella ole tarvetta. Tuolla kahvilassa kuitenkin käy ns. parempaa porukkaa (meidän tavallisten lisäksi), mutta ruoka ei kuitenkaan ole parempilaatuista. Riittääkö ihmisille se, että syödään parempien paikassa, ihan sama, mitä tarjotaan? No joo, vatsa täyttyi ja mozzarella oli ihanaa. Kaikkein parasta oli kuitenkin leipä, jota pitää kehua. Se oli melkein täydellistä (ei niin hyvää kuin entisessä Paksussa) maalaisleipää reikineen kaikkieen. Nam! Myös jälkiruoaksi nautittu chili-suklaakakku oli aikamoisen taivaallista. Kaakao oli hyvää, vaikka olisin kaivannut sellaista vaihtoehtoa, jonka saa maustaa itse. En välitä kovin makeista juomista varsinkaan erittäin makean jälkkärin kanssa. Kaiken kaikkiaan oli ihana hetki syödä kahdestaan Antonin kanssa rauhassa.

Ruoan jälkeen kierrettiin Stockan sisustusosastoa ja löysin sen, mitä etsin. Tietysti joulukoristehyllyt. Voi, mitä ihanuuksia siellä taas oli. Tosin poro- ja kaurisvalikoima oli tänä vuonna todella suppea. Sääli. Onneksi löysin yhden ihanasti kimaltelevan porokoristeen parvekkeen risuun. Simon risuun hankimme junakoristeet (neljä ihanaa helposti särkyvää junaa tai siis veturi ja kolme vaunua, samaa sarjaa kuin pojan aiempina vuosina saamat autokoristeet). Sonjaa ei vielä kuusen koristelu ole kiinnostanut. Paljon hauskemaa on ihmetellä risun juuressa istuskelevaa tonttua. Sitten piti saada vielä punaisia pallukoita antamaan väriä risulle. Olen hulluna noihin koristeisiin. Mikä ihme siinä on, yleensä pidän aika minimalistisesta sisustuksesta, mutta joulu on ihan eri asia. Tänä vuonna pidin hankinnat minimissä enkä aio mennä sinne enää uudelleen. Kävimme vielä parfyymiosastolla sekä Akateemisessa (oi, ihanat kirjat, niitä on kiva ihan vain katsella). Sitten tien yli elektroniikkaosastolle, mutta sieltäkään ei löytynyt Antonin puhelimeen kuorta, höh.

Antoni katseli valikoimaa Levykauppa Äksässä ja taisi muutaman levyn hankkia pukinkonttiin itselleen. Itse tutkin hieman puolella silmällä jazzhyllyä, josta olisi löytynyt muutama kuuntelemisen arvoinen levy. En enää edes muista nimiä, mutta kannen ja nimen perusteella ne vaikuttivat mielenkiintoisilta. Syy, miksi muusikoiden kannattaa tehdä hyviä kansikuvia on se, että aina löytyy muutama ihminen, joka saattaa ostaa levyn pelkän kannen perusteella.

Hmm... olikohan vielä jotain. Kirjatorilla kävimme kääntymässä, mutta sieltä ei löytynyt mitään kovin mielenkiintoista. Vaikka kirjoja oli kahdella tai viidellä eurolla, ei viitsi ostaa hyllyyn turhaa täytettä (siitä kun ollaan yritetty päästä eroon, vain merkitykselliset jutut säästetään).

Ainiin, käytiin vielä Indiskassa hakemassa kynttilöitä. Mielestäni parhaat värilliset pitkät kynttilät löytyvät juuri tuolta. Erityisesti pidän mustista kynttilöistä, jotka sopivat niin ihanasti valkoiseen kynttilänjalkaani.

Niin ja "eksyimme" vielä lopuksi leffadivariin, jossa en ole aiemmin käynyt. Elokuvafanina en voinut vastustaa kiusausta ottaa paria leffaa. Ihana draamahylly! Antoni on vienyt meidän vanhoja leffoja tuonne divariin ja laittanut "rahat" vihkoon, eli periaatteessa meidän ei tarvinnut maksaa leffoista mitään. Kiva juttu!

Kun tultiin kotiin, olivat lapset iloisia ja innoissaan eikä pappakaan vaikuttanut yhtään väsyneeltä, olin suorastaan hämmästynyt. Tiesin, että pappa pärjää lasten kanssa erinomaisesti, mutta olisin luullut, että olisi edes yksi huhhuh-huokaus tullut. Mutta ei. Lapset vielä illalla kyselivät, että miksi papan piti lähteä kotiin.

Siinä oli meidän shoppailupäivä. Saas nähdä, milloin päästään seuraavaksi kaksistaan jonnekin.

Kello on puoli kaksitoista ja lapset nukahtivat juuri. Pikkuisen riitti energiaa, vaikka Simo ei edes nukkunut päiväunia. Huh. Nyt jatketaan kaksinkeskistä laatuaikaa Antonin kanssa sohvalla telkkarin ääressä. Saatetaan aloittaa Girls-sarjan toisen kauden katselu tai sitten ihan jotain muuta. Linja kärsii, sillä pappa toi suklaata.

Ihanaa viikonloppua!

12. Have yourself a merry little Christmas, Let your heart be light, From now on, our troubles will be out of sight...

Hui, miten pitkä otsikko, mutta laulu on ihanan tunnelmallinen.

Tänään meillä oli Rulla-päivä. Rulla on lastenkulttuurikeskus Finlaysonilla. Siellä on nyt joulun alla näyttely Vanhan ajan joulu. Isossa salissa (tila jakautuu isompaan näyttelysaliin ja pienempää askartelutilaan sekä vauvoille tarkoitettuun upeaan vedenalaiseen valtakuntaan) oli esillä kaikenlaista vanhaan aikaan liittyvää, mm. sauna (meidän lasten lemppari), joulupöytä herkkuineen, kaivo, hevonen ja reki (toinen lemppari), uuni, kirnu, lammas ja possuja. Esiintymislava kiinnosti myös kovasti molempia lapsia sekä kaikkia muitakin paikalla kohdattuja pikkuisia. Rulla on kyllä ihana. Siellä saa aika vapaasti tehdä mitä vain ja tutkia esineitä ja paikkoja. En vaan voi käsittää, miten paikka voi toimia ilman pääsymaksua. Hienoa kyllä, että toimii. Yritettiin ehdottaa lapsille askartelua, mutta eivät he jaksaneet keskittyä. Itse ehdin tehdä yhden lumihiutaleen ja Antoni sai liimattua seinään oman ja Sonjan kädenjäljen osaksi isompaa kuusta (siis vihreästä kartongista leikattu kädenkuva ja kun niitä on monta, muodostuu siitä hieno kuusi).

Kotimatkalla ihasteltiin kaivureita ja kauhisteltiin liukasta tietä.

Illemmalla leivottiin niitä luvattuja pipareita ja hienojahan niistä tuli. Jostain syystä en saanut koristetahnaa onnistumaan (tuli liian löysää) ja koristelut saivat jäädä muutamaan pipariin. Se sitruunamehusta tehty tahna on kyllä hyvää, ihanan kirpeää. Tällä kertaa myös Sonja pääsi koittamaan piparien leipomista. Simolle oli tärkeää, että juuri hän sai kaulita taikinan pikkusiskolle (ihanaa, leipomista ilman tappeluja). Sonjan takina kyllä katosi yhtäkkiä jonnekin. Ja kun asiaa kysyi, niin suu aukesi ja sormi näytti, että tonne se meni, anna lisää. Simo teki taas hienosti junia ja joulukuusia. Huomenna saa pappa maistaa meidän omatekemiä pipareita, toivottavasti maistuvat (muistan, kun olin pieni, niin iskä söi kaikki jemmatut piparit).

Ainiin, päivemmällä Antoni ja Simo veivät tavaraa sortille (reippaat pojat!) ja kävivät sen jälkeen hakemassa Amurin Helmestä (naapurikahvila) joulutortut välipalaksi. Tortut olivat ihanan isot ja voitaikinaiset. Mietin, että pitäisikö koittaa torttutakinan tekemistä itse. Kaupan taikinasta saa tosi hyviä leivonnaisia, ei siinä mitään. Mutta tekeminen on hauskaa puuhaa ja taikinaa tehdessä ajatukset saavat juosta ja mieli rentoutua. Ainakin, jos on helpohko takina kyseessä.

Tänään on jo torstai, huomenna perjantai 13. päivä ja Luciakin taitaa painaa kynttiläkruunun kutreilleen.

Mukavaa ja ehkä piparintuoksuista loppuviikkoa!

11. Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella...

Joulurisu on partsilla, mutta varsinainen joulupuu puuttuu vielä. Siis ehkä. Toivon, että saadaan pieni pöytäkuusi olkkariin, mutta saa nähdä. Onneksi meillä on meidän risut. Tänään rakennettiin puun sijasta jouluikkunaa.

Pestiin Simon kanssa keittiön ikkuna. Löysin muutaman ylimääräisen verhonipsun ja alettiin laittaa ikkunaan kauriita, pehmopiparminttuja ja lippusiimaa. Siitä tulikin aika kivannäköinen systeemi.

Kävin välillä Niagarassa elokuvissa. Tällä kertaa katsoin Viimeinen rakkaus -nimisen leffan. Siinä Michael Cainen esittämä vanha leskeksi jäänyt mies kiintyy nuoreen tyttöön (näyttelee Clemence Poesy, joka on ollut ainakin muutamassa Harry Potterissa). Hidastempoinen elokuva oli ihan mukavaa katseltavaa. Siinä ei ollut mitään ärsyttävää, mutta ei se kovin syvällinenkään ollut. Ennemmin juuri kiva katsella (miehen asunto, Pariisi, maatalo...).

Kotona jatkettiin ikkunakoristeiden ripustamista. Tehtiin uusi piparitakina (saatiin eilen niin hienoja muotteja, että oli pakko), huomenna leivotaan. Simo kapsutti kattilan taikinajämistä taas niin puhtaaksi, että ei melkein tarttenut kattilaa pestä. Ja jakoi minimaalisista jämistä ihanasti Sonjallekin.

Keitin myös sitä ihanaa mustaviinimarjaglögiä, taas.

Tänään lyhyet tekstit, huomenna ehkä jotain enemmän.

Tunnelmallista aikaa ennen joulua!

10. Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy, sinne saattaa löytää vaikka paikallansa pysyy...

Otsikon kappaletta rämpytettiin joskus kitaralla Moskovan suomalaisen peruskoulun joulujuhlassa. Se oli jotenkin noloa. Eikä minusta koskaan tullut hyvää kitaransoittajaa. Luovuin muuttotouhuissa kesällä kitarastakin.

Tänään pikatekstit, koska olen taas päivän myöhässä. Joulun alla aika kuluu kovin nopeasti...

Eilinen oli ihana päivä. Mietin, että voi tulla stressaava matka, kun tarkoitus oli käydä kahdessa paikassa yhden päivän aikana ja meno-paluumatkat päälle. Mutta ei, päivä oli erittäin onnistunut, mikä ei sinänsä yllätä, koska pääsimme käymään ihanien ihmisten luona.

Kävimme siis Espoossa ja Järvenpäässä moikkaamassa kummilapsia ja muita sukulaisia (kolmas ihana kummilapsi tavataan ensi viikolla). On ne vaan niin mahtavia nuo lapset! Ja voi että, miten meidän on Antonin kanssa onnistunut saada niin ihanat sukulaiset?!

Aamun menomatkalla luonto (se, mitä nyt teiden varsilla näkyi) oli upea. Puut olivat kuurassa ja metsät näyttivät ihan uskomattoman hienoilta: havu- ja lehtipuiden erilaiset muodot. Kotimatkalla taas ilma oli märkä ja sumuinen. Oli ihan pimeää.

Lapset onneksi olivat touhunneet päivän aikana niin paljon, että simahtivat autossa ja nukkuivat kotona melkein aamuun asti. Antonin kanssa kuunneltiin autossa jouluradion sillisalaattia ja yritettiin pysyä hereillä.

9. It's coming on Christmas, they're cutting down trees...

Otsikon kappale on ihana River, joka on kai alunperin Joni Mitchellin esittämä. No, kirjoittama ainakin. Itse olen kuunnellut sitä Sarah McLachlanin joululevyltä Wintersong.

Tänään satoi lunta mukavan rauhallisesti. Oli todella jouluinen tunnelma erityisesti, kun meidän matka kulki kohti Tallipihaa. Ensin tosin unohdettiin kamera, jota Antoni lähti hakemaa. Sitten huomattiin, että muistikortti on unohtunut koneeseen, eli Antoni lähti sitä hakemaan. Siinä odotellessamme Sonjalta pääsi kakka ja Antoni pääsi vielä kerran kotiin (joutui riisumaan hyvin topatun lapsen ja pukemaan vaatteet melkein heti takaisin). Me Simon kanssa nautimme sillä aikaa pakkasesta leikkipuistossa, grillasimme puukepeillä kuumaa makkaraa, poltimme suun niin, että Simo sai hakea vettä. Siis leikisti.

Pääsimme lopulta Tallipihalle. Ensin lapset veivät taas iskän karuselliin, joka pyöri jo täyttä häkää, vaikka kello ei ollut vielä edes puoltapäivää. Hyvä niin. Karusellin pyörittäjä on hauska vanhempi herra, joka on aina kovin kohtelias, vaikka seisoo koko päivän ulkona. Karusellissa on tästäkin syystä hauska käydä.

Antoni vei lapset Tallipihan leikkipaikalle. Minä taas kävin tutkimassa Suklaapuodin tarjontaa ja siellä olisi ollut vaikka minkälaisia herkkuja. Otin pari pussia teetä. Tallipihan joulutee on erittäin hyvää, sillä se ei ole liian voimakkaasti maustettua, mutta on tosi jouluinen. Kyllästys ei ehdi ennen joulua tulla. Suklaavitriinin tarjonta oli herkullinen. Lapsille oli pakko ostaa joulukuuset. 

Pienestä joulupuodista löysin ihania koristeita, sillä ajattelin jollainlailla koristella meidän keittiön ikkunan, kun siinä ei ole vielä verhoja ja minulla on pieni aarrelaatikko, jonka koristeille en ole vielä keksinyt paikkaa. 

Tallipihan aitauksessa oli kaksi ihanaa pörheää aasia. Hoitaja kertoi, että toinen on poika Oliver ja toinen äiti Tissa. Aika veikeitä tyypejä nuo aasit ja mahdottoman suloisia. 

Tallissa oli lampaita. En ole vuosiin koskenut lammasta, mutta nyt oli pakko. Ja voihan sentään, miten ihanalta villainen lammas tuntuu. Voisin ottaa sellaisen kotiin ja upottaa aina välillä kädet lampaan villoihin. Mikä mahtava stressilelu. Yritettiin tallin myyjiltä löytää lennokkia, mutta saimme kuulla, että lennokkimyyjä oli vaihtanut maisemaa ja on nyt Keskustorilla myymässä tuotteita. 

Eikun Keskustorille. Siellä lennokkimyyjä kertoi, ettei lennokkeja ole otettu nyt myyntiin, mutta lupasi perjantaiksi ottaa mukaan pari kappaletta niitä. Kyseessä on siis sellainen hyvin yksinkertainen paperilennokki, jossa siivet ja peräosa kootaan "vartaloon" kiinni ja kapine liitää todella hienosti. Simolla on ollut yksi sellainen, mutta se on kokenut monia kolhuja. Lentää vielä ihan hyvin, mutta useat teippaukset alkavat painaa. 

Sellainen reissu meillä oli tänään. Illalla Simolla oli Ilakka-harkat. Me Sonjan kanssa mentiin laskemaan mäkeä. Sonja muuten osaa melkein sanoa oman nimensä, tällä hetkellä se on Oona. Sonja pyytää, että kirjoitan vihkoon: Imo, Oona, äiti, isi. Ihana tyttö!

Huomenna reissataan!

Hyvää yötä ja kynttilöiden loistetta!

8. Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu...

Lapset tykkäävät tuosta otsikon laulusta. Sonja laulaa: "minä ja minä, minä ja minä."

En enää muista, mihin meidän aamu katosi. Yhtäkkiä kello oli niin paljon, että oli aika syödä lounas. Tai ensin tehdä se ja sitten syödä. Onneksi makkaraminestrone on helppo ja nopeaa valmistaa, siinä ei nokka kauan tuhissut.

Päivän kohokohta oli kuitenkin se, että pääsimme vihdoin ostamaan telkkarin. Ei leffojen katsomisessa tietokoneelta ole mitään vikaa, mutta kun tuo cd-asema alkaa reistailla. On kivempi katsoa leffaa niin, ettei koko ajan tartte miettiä, että onnistuuko katsominen loppuun asti vai ei. Bluukkarisoitin meillä jo onkin, eli tänään katsotaan taatusti jotain vähän isommalta kuvaruudulta. Ja ei, emme halunneet jättimäistä telkkaria omituisilla ominaisuuksilla, vaan siron pienen töllön, joka on täydellinen meidän olkkariin. En ikinä kuvitellut, että voisin rakastua televisioon...

Lapset nukahtivat autoon, joten ajelimme pienen reissun jossain Ruutanassa päin. Kuuntelimme viime loppuvuoden lempparilevyä, eli Karri Koiran K.O.I.R.A.a. Ihana tunnelma! Lumiset tiet, vanhat omakotitalot, jouluvaloja sopivasti, mustat ojat lumen keskellä, jossain oli aitauksessa suloinen pörröinen hevonen. Erityisen kodikkaita olivat punaiset kapeat puutalot omenapuiden siimeksessä, ikkunoista loisti lämmin valo ja pihalla oli paljon lunta. Matkalla taisimme nähdä ainostaan yhden vähän räväkämmän jouluvalokyhäelmän, jossa pukki ajaa porolla ja valojen väreinä on sinistä, vihreää ja punaista. Muutoin tuolla maaseudulla oli todella rauhallista, myös silmälle.

Kaupasta löytyi oikea töllötin ja poikien kärryyn löysi myös tiensä Walle-elokuva. Oli ihanan hiljainen ostospäivä, pahin jouluryysis on tietysti vielä edessä. Huh! Kotona katsottiin Wallea ja askarreltiin hieno joulutori. Simo sai (missäköhän Sonjan kirje viipyy) pankilta kivan kirjeen, jossa oli viisi paperista taloa, jotka piti liimata kasaan. Ne oli tosi hienoja. Ei pöllömpi pankki tuo Danske.

Siinäpä se meidän päivä oli. Ajattelin keitellä vielä pienet glögit mustaviinimarjamehusta, appelsiinista ja mausteista. Pitäähän sitä telkkaria jollain tavalla juhlia.

Hauskaa huomenna alkavaa viikkoa ja mukavaa toista adventtia vielä reilun tunnin verran.

7. Koska meillä on joulu...

Joulua odotellaan... Mutta kunpa se ei tulisi ihan vielä, odottaminen on niin kivaa.

Aamulla herättiin avaamaan joulukalentereita. Simo pomppasi jo joskus yöllä sängystä ja tuli meidän luokse olkkariin: "Saako jo avata luukun..." Onneksi poika nukahti ja nukkui siihen asti, kunnes Papu huuteli sängystä. Mummikin kokoontui katsomaan, mitä kummaa luukkujen takaa paljastui. Sonja sai jonkun toripöydän (tai mikä ikinä onkaan), joka ei niin kauheasti kiinnostanut. Simo taas sai ruskean pöydän, jolle voi asetella mahdollisesti myöhemmin luukuista paljastuvat ruoat. Ihania minusta nuo Lego-jutut. Erityisesti "tyttöjen" legoista tulee niin jouluisia juttuja.

Mummin ja ukin juna lähti puolilta päivin, joten sinne lähdettiin hyvissä ajoin. Käveltiin läpi Tampereen. Oli mukava katsella lauantai aamupäivän vilinää. Asemalla halattiin ja heipattiin. Aika meni taas niin kovin nopeasti. Lapsiakin tuntui harmittavan, kun isovanhemmat lähtivät.

Onneksi meille sattui hauska juttu, kun lähdettiin aseman pääovista. Simo halusi painaa nappia, josta ovet avautuvat automaattisesti. Joku mies jäi kuitenkin pitämään ovea auki. Simo ei niistä suostunut menemään, mutta minä päätin, että luikahdan siitä Sonjan ja vaunujen kanssa. Katsoin miestä silmiin kiittääkseni ja menin ihan hämilleni, kun huomasin, että ovea pitää auki hymyilevä Jari Tervo. Hän naureskeli Simolle ja sanoi, että totta kai poika voi painaa oven auki. Sulki vielä oven kunnolla. Hauska mies!

Kotona ei ehditty olla kovin kauan, kun Simon ja Antonin piti taas lähteä. Simolla oli esiintyminen Ilakka-tanssiryhmän kanssa Tampere-talolla Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaisissa ja kenraaliharjoitukset alkoivat tuntia ennen varsinaista ohjelmaa. Jännää!

Me Sonjan kanssa lähdimme uhmaamaan tuulta tuntia myöhemmin. Olin ihan innoissani, kun sain ekaa kertaa nähdä, mitä Simo tanssiharkoissa tekee. Kyseessä on moderni kansantanssi, josta Simo on tykännyt hurjan paljon. Tanssi meni tosi hienosti. Simo oli niin suloinen ja itseasiassa niin oli koko porukka. Lapsia ei ensiintyminen tuntunut jännittävän yhtään. He tanssivat kolme muutaman minuutin pätkää. Ohjaaja soitti harmoonia ja neljä naista lauloi taustalla. Ohjaajan sisko tanssitti lapsia. Heillä oli esiintymisasut ja kaikki. Ihanaa!

Juhlan ohjelmassa oli esityksiä muistakin tansseista sekä erilaisia työpajoja, mm. korun tekemistä ja rintanapin väsäämistä. Pulla- ja mehupuhvetti oli suosittu, jono oli pitkä. Juhla loppui konserttiin, mutta ei jaksettu jäädä sitä katomaan. Oli ollut pitkä päivä. Käveltiin Sorsapuiston läpi kohti kotia. Kaupunki näytti ihanalta, jouluiselta. Harmi, että tori oli mennyt jo kiinni. Glögi olisi maistunut.

Hauska päivä tämäkin! Saas nähdä, onko miehestäni enää Dalglieshin katsojaksi, vai viekö uni mennessään. Minulla on pitkästä aikaa meikkiä naamassa, en jaksaisi millään pestä niitä pois, mutta pakko kai se on...

Ihanaa viikonloppua!

6. Oi maamme Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen...

Tampereella juhlittiin itsenäisyyspäivää räiskyvästi. 

Kävimme koko porukka pulkkamäessä aamupäivällä. Itse saavuin paikalla hieman myöhemmin, joten en ehtinyt todistaa mummin ja ukin mäenlaskua, mutta lapset jaksoivat pulkkailla vielä jonkin aikaa. Testasin uusia Kuoma-toppakenkiä ja voi että, kun olivat hyvät. Varpaat pysyivät lämpiminä ilman villapohjasukkia. Mahtavaa! Satoi muuten vähän lunta. Oli tosi mukava, kostea ilma. 

Syötiin kotona itsenäisyyspäivälounas ja valmistauduttiin illan ilotulituksiin. Kohti Laukontorin suuntaa vaelsi ihmisiä joka puolelta. Hauska tunnelma. Kerrankin paljon ihmisiä liikkeellä. Suuret naakkaparvet lentelivät yllämme, ihan kuin linnutkin olisivat aavistaneet, että kohta tapahtuu jotain. 

Ja niinhän sitä tapahtuikin. Oltiin lähellä Nalkalantoria, hieman puiden takana, mutta hyvällä paikalla kumminkin. Itsenäisyyspäivän ilotulitukset olivat upeat. Olisivatkohan olleet, jos isoja juhlia ei olisi pidetty Tampereella? Tulitukset olivat erilaisia kuin mihin on totuttu. Säkenöiviä ja timanttisia. Rakastan ilotulituksia. 

Kävelimme pienen lenkin Joulutorin kautta. Siellä oli niin täyttä, että ensimmäisen mahdollisuuden tullen pakenimme paikalta. Ei siinä tungoksessa kojuja ja tuotteita voinut katsella, kun piti varoa, ettei törmää vaunuilla toisiin ihmisiin. Kävelimme siitä Tallipihalla, jossa oli hieman rauhallisempi tunnelma. Karuselli tosin oli kovassa käytössä. Meidän lapset veivät taas iskän pyörimään. Tallipihan karuselli on kyllä ihana: vanhanaikainen ja kivasti joululauluja soittava vempele.

Illan pimetessä ja vastapäisen koulun valaistusta ihmetellessä söimme vielä aikuisten kesken porkkanapiirakkaa ja joimme glögiä. Juttelimme naapureista ja muista mukavistakin asioista. 

Oli ihana itsenäisyyspäivä!

Onnea Suomi!

5. Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa...

Ihanaa, täällä sataa lunta. Päivällä ja nyt illan aikana on satanut aika paljonkin. Kunpa vaan lumi pysyisi maassa.

Lumi toi mukanaan mummin ja ukin tänne Tampereelle. Olimme rautatieasemalla heitä vastassa. Onneksi juna oli pikkusen myöhässä, joten ehdimme kerrankin ihan laiturille asti. Matkalla asemalla poikksimme katsomaan juuri avattua Joulutoria Keskustorilla. Siellä oli ihania pikkupuoteja ja mukava tunnelma. Ainoastaan yksi sininen valokuusi pisti hieman silmään, mutta muuten oli todella kaunista.

Tänään oli oikea menopäivä. Antoni lähti heti aamusta parturiin ja tilaamaan kinkkua. Antoni oli jollain kävelyreissulla kulkenut Pyynikin liha -nimisen kaupan ohi ja nähnyt kyltin: muistathan varata kinkkusi ajoissa. Niinpä ajattelimme, että lähikinkku voisi olla kiva juttu. Nyt meitä pitäisi odottaa kolmen kilon pallura jouluaatonaattona. Rakas veljeni tekee toivottavasti graavilohta jouluksi, sillä se kruunaa koko jouluruokahommelin. Graavilohi, kinkku ja rosollikastike (sellainen kermavaahtojuttu). Suklaa. Punajuuri. Juustot. Päärynäpiirakka. Glögi. Luumurahka.

Niin, siis Antoni kävi parturissa, lihakaupassa ja sitten vielä Tallipihalla hakemassa jouluteetä kaksi pussia, ettei ihan heti lopu. Jostain kirpputorilta löytyi Simolle rättisitikka ja Sonjalle muumikirja... Me muut "rehkimme" sillä aikaa itsenäisyyspäivän piirakan kimpussa. Leivoin porkkanapiirakkaa, jota saamme huomenna maistaa. Lapset eivät jostain syystä innostuneet ollenkaan leipomisesta. Sonja leikki nukeilla omassa huoneessa ja Simo katsoi tietokoneelta muovailuvahamainoksia (muistuttaa ihan sitä, kun lapsena tuijotettiin tv-shopin mainoksia niin haltioituneina).

Illalla haettiin mummi ja ukki meille. Käveltiin läpi kauniisti valaistun kaupungin. Istuttiin legojen äärellä ja syötiin iltapalaa. Ihasteltiin ihanaa lumisadetta. Vaihdettiin kuulumisia.

Sellaista täällä tänään. Ihanaa, kun talossa on porukkaa! Kaikki nukkuvat paitsi minä ja Antoni. Tänään ei kyllä katsota elokuvia, vaan luetaan hetken aikaan. Päästiin retkeilemään patjoille olkkariin, hauskaa. Lattialla nukkumisessa on jotain niin kodikasta.

Hehkeää huomista itsenäisyyspäivää!

4. I'll Be Home for Christmas...

Jep, tänä vuonna vietämme joulua hyvin rauhallisissa (tosin voiko kahden lapsen ja kahden koiran meininki olla rauhallista... ehkä ei, eikä tarvitsekaan) tunnelmissa perheen ja joulupukin sekä kahden koiran kesken. Päätös olla joulu kotona oli aluksi aika vaikea, mutta sitten ymmärsin, että koko joulu olisi yhtä häslinkiä, jos lähdemme viettämään sitä etelään (etelällä tarkoitan pääkaupunkiseutua). Rakkaita ihmisiä on niin paljon ja monessa eri osoitteessa. Haaveissani minulla on talo, oikea joulutalo, jonne kaikki mahtuisivat viettämään joulua yhdessä ja yhtä aikaa. Pieniä kodikkaita huoneita, joissa lämpimiä sänkyjä. Iso pöytä ja iso joulukuusi.

Tänään oli viimeinen Huusholli-päivä tänä vuonna. Vähän jo surettaa, siellä kun on niin mukavaa, lapset ja aikuiset tykkäävät. Muskarissa oli perinteinen meno päällä. Tänään oli muuten todella paljon porukkaa. Vaunut ja rattaat eivät meinanneet mahtua pihaan ja muskarihuone oli tupaten täynnä. Limpsin, lampsin -laululla aloitettiin. Tunnelma ei ollut erityisen jouluinen, vaan lähinnä talvinen, mikä oli kiva juttu. Simon lempparilaulu tällä kertaa taisi olla: Pikku tonttu kiikaroi, missä joululaulut soi, koska lauloi sitä koko päivän. Sonja taas tykkää vankkumattomasti Limpsin, lampsin -laulusta, sitä esitetään kotona melkein joka päivä. Varjoteatterissa olikin sitten Pekan pikkujoulut. Se oli hauskaa! Lapset tanssivat piirissä ja leikkivät huiveilla lunta. Lumiukko-laulun (siitä Lumiukko-elokuvasta) aikana paikalle pyyhälsi ihkaoikea lumiukko. Jännää! Vaikka meidän lapset eivät olekaan päiväkodissa tai varsinaisessa kerhossa, niin tämä tuntui ihan joulujuhlalta. Äiti ja iskä herkistyivät, kun katsoivat lastensa tanssia. Ainiin, lapset maalasivat talvimaisemia. Simo tykkäsi maalata telalla sinistä ja se näyttikin ihan lumimyräkältä. Papu sai äkkiä maalauksensa valmiiksi ja kiiruhti vessaan pesemään käsiä ja pissalle. Voi kun se on hauskaa, kun samassa puuhassa näkee toisia lapsia. Lopuksi tarjolla olisi ollut joulupuuroa, mutta me kiiruhdimme kotiin, sillä pappa oli tulossa kylään.

Simo ruutupaidassa kuvan keskellä

Sonja punaisessa paidassa ja pilkkufarkuissa

Sattui sopivasti, että pappa parkkeerasi auton samaan aikaan, kun me tulimme pihalle. Simo sanoikin matkalla, että täällä tuoksuu papan kala. Tarkka hajuaisti! Pappa nimittäin toi perinteiseen tapaan savukalaa. Tänään Simon lisäksi myös Sonja hoki pöydässä, että pappa, anna kalaa. Hienoa!

Vietimme papan kanssa rattoisan parituntisen jutellen, laulellen ja soitellen (jep, Simo rakensi rummut, pianon ja kitaran, jotta oltiin kuin muskarissa). Huomenna saamme lisää vieraita, kun mummi ja ukki saapuvat perinteisiin itsenäisyyspäiväjuhliimme. Osuvasti Suomi juhlii muutenkin täällä Tampereella. Ilotulituksia odotellaan jo innolla.

Illalla käytiin vielä mäessä. Lumi oli taas huvennut, vaikka onneksi oli miinusasteita. Kyllä siellä silti pystyi laskea ihan mukavasti. Mäki oli jopa aika liukas ja jäinen, kun auringossa sulaneet lumen rippeet olivat jäätyneet uudelleen.

Nyt olemme taas tässä tilanteessa, että lapset nukkuvat ja aikuiset suunnittelevat valvovanssa vielä muutaman tunnin. Taidamme Antonin kanssa kömpiä sohvalle ja jatkaa Dalglieshin katsomista (Antoni itseasiassa on tainnut jo nukahtaa tuonne sohvalle, kun sieltä ei kuulu mitään), aikamoisen hassu sarja, joka aluksi tuntui omituiselta, mutta joka kaikessa omituisuudessaan pakottaa katsomaan lisää. Sarja on tosiaan tehty jo vuonna 1983, 30 vuotta sitten!

Hilpeää pikkujouluaikaa!

3. En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan...

Mäenlasku oli tämän päivän juttu. Otettiin heti aamulla pulkka ja Stiga mukaan ja lähdettiin mäkeen. Tässä meidän lähellä on Väin Linnan puisto, jossa on sopivankokoisia kukkuloita. Melko matalia itseasiassa, mutta siitä hyviä, että ne on helppo kiivetä ylös ja laskiessa niistä liukuu tosi pitkälle. Muutama puu ja yksi valotolppa on ehkä vähän tiellä, mutta onneksi kukaan ei törmännyt niihin. Simo laskee jo tosi hienosti itsekseen. Osaa kääntää rattikelkan rattia ja kaatua pulkalla. Sonja, meidän rämäpää, laskee myös hienosti, mutta vielä pitää isommissa laskuissa olla aikuinen mukana, kun jarrutukset ja kääntymiset ei vielä onnistu. Ja meidän vanhempien mielestä on ihan superkivaa laskea, joten kiva vaan, jos jompikumpi lapsista suostuu ottamaan kyytiin.

Pääsin tänään myös pitkästä aikaa elokuviin. Mukavasti kello 12 meni Niagarassa iranilaisen Asghar Farhadin ohjaama elokuva Menneisyys. Minusta se oli tosi, tosi hyvä. Hahmot olivat, vaikka vihaisia ja surullisia ja ahdistuneita, erittäin hyviä. Kokonaisuus oli juuri sellainen, mistä minä pidän. Kyseessä oli siis draama, jossa mies tulee Iranista allekirjoittaakseen eron Ranskassa asuvan vaimonsa kanssa. Naisella on lapsia, mutta tämä mies ei ole kenenkään niistä isä, mutta kohtelee heitä kuin rakastava isä. Naisella on ihana talo. Elokuvassa sataa paljon. Se etenee hitaasti. Naisella on uusi mies, jonka kanssa haluaa avioitua, mutta miehen vaimo makaa koomassa yritettyään itsemurhaa. Naisen teinitytär Lucie ei halua äidilleen uutta miestä. Jos vakava draama kiinnostaa, niin tämä on todella katsomisen arvoinen leffa. Elokuvassa näyttelee sellaisia tyyppejä kuin Berenice Bejo, Tahar Rahim, Ali Mossaffa ja Pauline Burlet.

Kotimatkalla haistoin kiinalaisen grillikioskin kohdalla hetken ajan venäläiset nakkipiirakat (eli sosiska v teste). Söin niitä aina Venäjällä, Tverissä ja Moskovassa. Niitä sai ihanista pikkukioskeista tai myyjiltä, jotka kadulla pitivät pientä "grilliä". Erityisen hyviltä piirakat maistuivat talvella, kun ne olivat kuumia. Nam. Yhden kerran Tverissä sain kylmän piirakan ja se ei ollut hyvää. Nakki ei kelvannut edes koiralle. Tuoksumuistot ovat jänniä...

Teimme uuniperunoita, jotka olivat erittäin maukkaita. Löysin jo kauan sitten jostain lehdestä ohjeen (jep, hamstraan paljon ruokaohjeita) punajuuri-kinkku-aurajuustotäytteelle ja kokeilin sitä pitkästä aikaa. Oli tosi hyvää! Sonjallekin maistui, mutta Simo oli epäileväinen.

Kävimme vielä illan pimetessä laskemassa mäkeä. Oli tosi hauskaa. On ihmeellistä, miten vähän täällä on ihmisiä iltaisin ulkona. Nytkin vain yksi perhe oli laskemassa mäkeä, muutoin ei näkynyt lapsia. Ehkä tämä seutu on vähän mummojen ja pappojen aluetta. Eikä se haittaa yhtään. Suurin osa vanhuksista on nimittäin varsin valloittavia ihmisiä ja tykkäävät jutella lapsille.

Mutta nyt, nyt on meidän aikuisten vuoro vähän rentoutua. Aiomme... yllätys... katsoa jonkun leffan. Ehkäpä vuonna 1983 tehty Adam Dalgliesh: odistajan kuolema -minisarja vie voiton.

Rentouttavaa loppuviikkoa (voiko tiistaina sanoa niin?)!

2. Tonttu Torvinen on salainen, pukin tärkein alainen...

Aamulla meidän jääkaapi oli ihan tyhjä. Ei ollut maitoa puuroon. Sieltä löytyi kuitenkin juustoa ja voita (tai margariiniahan se vissiin on). Minkä kanssa juusto ja voi sopivat ehkä parhaiten? No, tuoreen leivän kanssa tietysti. En ole kovin hyvä tekemään sämylöitä, koska taikinasta tulee aina liian kovaa. Päätin kuitenkin yrittää. Kaapista löytyi onneksi jauhoja (kolmea viljaa), kuivahiivaa, hunajaa , öljyä ja kraanasta vettä. Eli sämpylätaikinaa sekoittamaan.

Tuli muuten ihan älyttömän hyviä. Ehkä parhaat sämpyläni ikinä. Osasin kerrankin hillitä jauhon käyttöä ja jätin taikinan sopivan löysäksi kuitenkin niin, että siitä oli ihan helppo pyöritellä sellaisia söpöjä sukkuloita. Olin taas niin tohkeissani koko ideasta, että aamulla saa tuoretta ja lämmintä leipää, että unohdin ottaa kameralla kuvia. Antonin puhelimella laitoin tietysti Instagramiin (Antonin nimellä tietysti, itse olen laiska tommoisissa). Toisaalta eipä ne leipäset nyt niin kummilta näyttäneet. Justiinsa iltapalalla syötiin viimeiset ja vielä oli ihan pehmoisia. Minussa saattoi herätä pieni sämpyläintoilija. Toisaalta leipominen on vähän tuuri juttu. Joskus onnistuu, joskus ei. Siis vaikka tekisi ihan samalla reseptillä.

Syömisten ja joulukalentereiden jälkeen lähdettiin Ideaparkiin toimittamaan vähän joulupukin apulaisen tehtäviä. Siellä oli mukavan hiljaista, mukavaa. Ostettiin ruokakaupasta mahtavat kaksi siivua joulukinkkua maistiaisiksi.

Koko päivän oli jotain tekemistä niin, ettei edes ehditty ulos. Antoni ja Simo kävivät kyllä kaivamassa Stigan ja pulkan esiin, eli nyt on menopelit kunnossa. Täytyy heti huomenna aamusta mennä mäkeen, sillä koskaan ei tiedä, milloin suojasää iskee.

Ei kai tässä muuta ihmeempää! Mukavaa ensimmäistä joulukuun viikkoa, lunta ja aurinkoa!

1. On lunta tulvillaan, tää raikas talvisää...

Ihanaa joulukuuta ja joulun odotusta!

Maassa on paljon lunta, joulurisu loistaa parvekkeella, kynttilöissä palaa tuli ja olohuoneessa on jouluruusu. Eipä sitä juuri muuta tarvita hyvään joulunalustunnelmaan.

Elinan joulukalenteri -blogin kirjoitusta en aio enää jatkaa, mutta innokkaille lukijoille tiedoksi, että kannattaa käydä kurkkimassa täältä, mitä kivaa meille tapahtuu ennen (ja jälkeen) joulua.

Tänään saimme nauttia ulkona auringosta (sulatti erään ulkona kohtaamamme lumiukon niin, että porkkananenä putosi) ja lumesta. Saimme vihdoin kaivettua Simolle varastosta kauan kaivatut sukset ja liukurit (pulkka ja Stiga saavat viedä odottaa). Simo hiihti hyvän matkan meidän pihasta leikkipuistoon ja onnistui Antonin avustuksella laskemaan suksilla muutaman mäenkin. Me Sonjan kanssa tutustuimme liukureihin. Jo viime talvena totesin, että liukuri on ykkönen. Sitä on helppo kuljettaa mukana, se on (ehkä) turvallisempi kuin rattikelkka ja se on helppokäyttöinen. Onhan perinteinen pulkka ihana, varsinkin, jos takapuolen alla on lämmin talja. Stiga taas on minun makuuni aika pelottava, mutta perheen miehet ovat tietysti eri mieltä. Sonjaltakaan ei varmasti mene kauan, että hypää Stigan selkään. Hui!

Ulkona oli ihanaa. Käytiin vielä illalla puistossa. Tällä kertaa meillä oli mukana lasten lumilapiot ja Antonin autolapio (sellainen lyhytvartinen). Todettiin, että lapioillakin voi ihan hyvin laskea, vaikka pitkä varsi voi olla vähän hankala.

Iltapäivällä saimme ihania yllätysvieraita, kun kummisetäni vaimoineen ja kummisedän siskö miehineen tulivat piipahtamaan meillä. Oli todella hauska vaihtaa kuulumisia hauskojen ihmisten kanssa pitkästä aikaa.

Ainiin, aamulla avattiin tietty joulukalenterit. Lapset saivat Lego-kalentereista ukkelit (Simolla poliisi, lippis ja muki, Sonjalla tyttöhahmo) ja partiolaisista tuli tuttuun tapaan kynttilä. Muistin, että oltiin saatu Aamulehdeltä joulukalenteri ja sieltä pompsahti esiin lumiukko. Tonttu Toljanteriakin katsoimme telkkarista (siis tietokoneelta), ihana jouluperinne!

Rauhallista ensimmäistä adventtia!